Perjantai 13.9.2024: Huijarilta oli tullut kolme viestiä. Ensimmäisessä kerrottiin, että tuhat on Englannin puntia. Lisäksi oli maininta, että tilitiedot on lähetetty minulle.

Screenshot_10_2024_09_13.jpg

Toisessa viestissä huijari halusi tietää, suoritanko maksun tänään. Eli siis eilen. No, en suorittanut.

Screenshot_11_2024_09_13.jpg

Kolmas viesti oli tullut monta tuntia toista myöhemmin ja se sisälsi uudet tilitiedot. Mitähän niille edellisille tilitiedoille oikein mahtoi käydä? Olisi todella kiinnostavaa tietää. Ei, mutta tästähän saakin oikein kunnon sopan aikaiseksi vielä.

Screenshot_12_2024_09_13.jpg

Vastasin huijarille, että ehdin jo lähettää tuhat puntaa siihen aiempaan osoitteeseen. Kyselin kovasti perään, onko tämä ongelma, ja olenko nyt pilannut kaiken. Lopuksi kysyin vielä, voiko asian korjata. Jännä nähdä huijarin reaktio tähän. Tällä huijarilla pitäisi palaa hermo aivan näillä näppäimillä.

Screenshot_13_2024_09_13.jpg


Lauantai 14.9.2024: Ajattelin tänään olla lukematta huijarin viestejä tällä hahmolla. Ihan vain vittuillakseni.


Sunnuntai 15.9.2024: Huijarilta oli tullut jo perjantaina kaksi vastausta. Ensimmäisessä kysyttiin, miten onnistuin suorittamaan maksun ilman kuittia. Tämä on tullut moneen kertaan todettua jo, mutta tällä huijarilla ei todellakaan ole kaikki inkkarit kanootissa. Lisäksi hän kysyi perään, leikinkö minä vain.

Screenshot_14_2024_09_15.jpg

Seuraava viesti oli tullut yli kolme tuntia myöhemmin. Siinä hän valitteli, ettei ymmärrä syytä, miksi vastaan ja en puhu enempää. Tällä hän ilmeisesti tarkoittaa sitä, että vastailen vain kerran päivässä. Hah, muistelinkin tällä huijarilla palavan hermo, jos vastailen hänelle vain harvoin. Loppu viestistä onkin huijarin itkemistä eri asioista eli tämän harrastuksen parasta antia. Tätä olenkin odottanut jo pitkään.

Screenshot_15_2024_09_15.jpg

Vastasin huijarille nyt vähän pidemmin. Aluksi kysyin huijarilta, miksi hän luulee minun vain pelleilevän. Kerroin olevani kuolemanvakavissani. Seuraavaksi myönsin tehneeni virheen, mutta kysyin huijarilta voitaisiinko tilanne korjata. Valitin, että mitä huijari tekee tässä tilanteessa. Alkaa valittaa asioista. Häpeäisi, ryökäle.

Kysyin perään, miksei hän kerro kuinka tilanne saadaan korjatuksi, jotta voisimme jatkaa eteenpäin. Lopuksi kerroin, että minun on pakko kysyä huijarilta ihan sitä samaa. Eli onko hän tosissaan vai leikitteleekö hän kanssani. Tämä saattaa vähän säikäyttää huijaria. Ainakin toivon niin. Seuraavan vastauksen sävystä voi päätellä sitten onnistuinko tässä.

Screenshot_16_2024_09_15.jpg

Sitten lähetin vastauksen ja suljin sähköpostiohjelman. Ihan vain vittuillakseni.


Maanantai 16.9.2024: Huijarilta oli tullut vastaus jo eilen. Viestissään hän yritti rauhoitella minua. Hän pyysi jonkinlaista kuittia aiemmasta suorituksestani. Olisikohan tässä paikka lähettää huijarille ansa?

Screenshot_17_2024_09_16.jpg

Lukiessani huijarin viestiä häneltä tuli toinenkin viesti. Siinä hän kertoi olevansa todella stressaantunut tämän toimituksen takia. Tässä viestissä hän nyt sitten yhtäkkiä vaihtoikin maksutavaksi lahjakortit.

Screenshot_18_2024_09_16.jpg

Kaivoin esille joskus kauan sitten kiinalaiselle huijarille tekemäni ansan. Liitin sen vastaukseeni. Jos huijari avaa sen, saan tietää hänen IP-osoitteensa. Sen avulla pitäisi sitten saada hänestä enemmänkin tietoa, ellei hän käytä jotain, jolla peittää jälkensä netissä. Esim. VPN tai tor-selain.

Kerroin viestissäni huijarille saaneeni kuitin pankista. Sitähän hän pyysi joskus aiemmin. Kerroin liittäneeni sen viestiini. Kysyin huijarilta, nytkö pitäisikin yhtäkkiä käyttää lahjakortteja.

Viestin loppuun kerroin stressaavani asiasta myös. Sanoin toivovani, että tämä homma saataisiin pian päätökseen. Pyrin tällä luomaan illuusiota siitä, että olisin todella täysillä mukana tässä hommassa. Ihan vain vittuillakseni.

Screenshot_19_2024_09_16.jpg

Ei mennyt edes tuntia, kun huijari oli astunut ansaani. Sain tietooni hänen IP-osoitteensa. Hain sen perusteella tietoja huijarista. Hänen sijaintinsa on Nigeriassa. Lisäksi selvisi, että hän käyttää Applen puhelinta sähköpostiensa lukemiseen.

Kaivelin vanhoja tekstejäni tästä huijarista ja olen ajatellut jo joskus aivan alussa, että tämä kaveri voisi olla juuri Nigeriasta. Nyt minulla on todiste siitä, että hän todella on Nigeriasta.

Tässä on nyt sitten sellainen ongelma, etten oikein tiedä mitä teen tällä huijarin IP-osoitteella. Tai millään muullakaan näistä kertyneistä tiedoista.