Perjantai 10.5.2024: Otin käyttöön uuden hahmon huijatakseni huijaria. Jostain syystä hän ei ole vastannut kahdelle aiemmalle hahmolle, joten on mielenkiintoista nähdä hänen reaktionsa tähän hahmoon.

Tämän hahmon nimi on Joellen Sevcenko. Olen käyttänyt tätä hahmoa jo ainakin pari kertaa aiemminkin huijatakseni huijareita. Tämä hahmo on kanadalainen nainen. Minun piti tarkistaa tämä Joellenin passin kuvasta, kun en enää muistanut hänen kansalaisuuttaan. Samalla huomasin, että hahmovarastossani ei ole hänestä kovinkaan paljon tietoja. Esimerkiksi ammatti puuttuu kokonaan. Aiemmassa huijarin huijauksessa olin kertonut Joellenin ammatiksi hoitajan. Päivitin tämän tiedon hahmovarastoonkin.

Passport_Joellen_Sevcenko_2024_05_10.jpg

Samoiten huomasin puhelinnumeron puuttuvan Joellenin tiedoista. Päivitin senkin hahmovarastooni. Ja vielä katuosoitteelle sama juttu. Ja koko nimelle. Josko nyt olisi valmista?

Kirjoittaessani ensimmäistä viestiä huijarille huomasin, että hänen puhelinnumeronsa alkaa suuntanumerolla +1. Se on Yhdysvaltojen suuntanumero. Samalla se on Kanadan suuntanumero. Tuo puhelinnumero on todennäköisesti oikeasti toimiva, sillä sitä huijari käyttää myös viestittelyynsä. Voisiko huijari olla sittenkin Yhdysvaltalainen? Siihen viittaisi ainakin hänen hyvä englannin kielen osaamisensa. Muiden hahmojen kohdalla olen tähän mennessä ajatellut hänen olevan Hong Kongissa.

Huijarin puhelinnumerossa oli yksi numero vähemmän kuin Joellenin numerossa, joten otin Joellenin numerosta yhden pois. Tein näin, jotta se näyttäisi aidommalta. Päivitin tämänkin hahmovaraston tietoihin.

Sain vihdoin kirjoitettua ensimmäisen viestin huijarille. Kerroin siinä vastaanottaneeni viestin Edwin Castrolta. Kerroin myös hänen lähettävän minulle $10 miljoonaa, mutta saadakseni rahat minun piti ottaa yhteyttä John Hoagiin. Siksi otin nyt yhteyttä tähän John Hoagiin. Sisällytin viestiin Edwin Castron mainitseman lahjoituskoodin, mutta muutin sitä hieman. Tällä kertaa muistin tehdä saman muutoksen myös sisällyttämääni Edwin Castron viestiin.

Liitin viestiini tietenkin myös pyydetyt tiedot Joellenista ja passin kuvan. Vihdoin olin valmis lähettämään viestin huijarille.

Screenshot01_2024_05_10.jpg

Tässä on jostain syystä pieni pelko siitä, että huijari ei enää vastaakaan uusille hahmoille. Näin on käynyt jo Davidin ja Dhurghamin hahmoille. Niillä hahmoilla lähetin viestit eilen ja toissapäivänä. Mielessä pyörii tähän liittyen vain yksi kysymys. Onko huijari jotenkin voinut keksiä jo tässä vaiheessa, että nämä hahmot eivät ole aitoja ihmisiä?


Lauantai 11.5.2024: Huijari ei ollut vastannut Joellenin hahmolle jostain syystä. Tässähän alkaa todella tuntua kuin eilinen pelkoni olisi käymässä toteen.


Tiistai 14.5.2024: Huijari oli vihdoin vastannut. Hänen vastauksensa oli tullut itseasiassa jo eilen, mutta ilmeisesti vasta sen jälkeen, kun viestit tarkistin. Hän oli vastannut eilen myös Dhurghamin hahmolle. Ehkä hän oli vain poissa sunnuntaina.

Tämäkin viesti oli identtinen kaikkien muiden hahmojen tässä vaiheessa huijausta saaman viestin kanssa. Tämäkin viesti sisälsi kuvan John Hoagin kulkukortista ja kaksi vaihtoehtoa vastaanottaa Edwin Castron lahjoittamat rahat. Tämä alkaa tuntua jo melko itseään toistavalta. Jos tämä tuntuu minusta toistamiselta, niin huijarista sen täytyy tuntua vielä enemmän saman toistamiselta.

Screenshot02_2024_05_14.jpg

Kirjoittaessani viestiä huijarille huomasin, että muuttaessani Joellenin puhelinnumeron ensimmäiseen viestiin en muistanut muuttaa sitä hänen sähköpostin automaattiseen allekirjoitukseensa. Muutin sen nyt käsin tähän viestiin ja menin samantien korjaamaan asian sähköpostin asetuksiin. Tuskin huijari tuota huomaa, vaikka tämä huijari vaikuttaakin olevan melko tarkka joidenkin yksityiskohtien kohdalla.

Vastauksessani huijarille kysyin vain pari kysymystä vaihtoehdoista. Ensimmäisen vaihtoehdon kohdalla oli mainittu, että pankkikortilta voisi nostaa vain $20 000 päivässä. Kysyin nyt huijarilta, onko tuolta tililtä mahdollista siirtää rahaa tuota kyseistä summaa suuremmalla summalla. Vai pitääkö minun valita vaihtoehto kaksi, jotta voin niin tehdä?

Screenshot03_2024_05_14.jpg

Näillä kysymyksillä on tarkoitus vain pitkittää keskustelua. Ihan vain vittuillakseni.


Perjantai 17.5.2024: Huijari ei ole vastannut millekään hahmolle enää moneen päivään. Näyttäisi vahvasti siltä, että hän on lopettanut tämän huijauksen pyörittämisen kokonaan. Jotenkin omituisesti tämä tuntuu loppuneen kuin seinään.